Ekana tehtiin 1-7. Yllätyksekseni Ella meni heti ekalla yrittämällä kolmosputken oikeaan päähän. Muutamalla seuraavalla toistolle se paineli sitten sinne väärään päähän, mutta löytyi se oikeakin sieltä taas. Nelosen valssia hinkattiin jonkun verran, muuten ei mitään kummempia tossa. Loppupätkällä eniten viilattavaa oli 14:n käännöksessä, en saanut Ellaa oikein taipumaan siinä. Loppuun otettiin rata kokonaisena ja sain taas todeta, että hemmetin vaikea on Ellan kanssa pitää ohjaus kasassa muutamaa estettä pidempään. Ihan muutamaankin kertaan mietin, mitä ihmettä oon tekemässä ja minne pitäs seuraavaks mennä. Eipä tossa mitään ihmeempiä ollut, valssien viilausta lähinnä. Edelleenkään en itse hahmota, miten ne valssit teen, onko ne hyviä vai ihan surkeita, mutta on ne kuulemma parempia kuin silloin joskus kun pelkästään Akun kanssa treenasin. Tosin sepä ei kamalan kovasti mitään kerro, koska silloin ne on ollu aika paskoja...Keppejä tehtiin lopuksi, kolme toistoa molemmin puolin, lähetykset suorasta kulmasta. Kuja suurimmaksi osaksi kiinni, alku ensin vähän auki, sitten kiinni sekin. Ella aloitti oikein, pujotteli ja lopetti oikein jokaisella toistolla. En tiiä, mitä tähän sanoisi, kun yhtäkkiä niitä suurimpia ongelmia ei ollutkaan. Kummallista. Hienoa.
Lähdöt sen sijaan eivät olleet lainkaan hienoja, Ella varasti ainakin kerran, mutta tajusin sen niin myöhään, ettei sille mitään enää voinut. Muutenkin oli koko ajan sinkoamassa eteenpäin, huonommaks ne on menny. Mitähän asialle pitäisi tehdä? Palkata koiraa odottamisesta. Katja ei uskonu mun selitystä, että ei niin voi tehdä, kun Ellalta lähtee vauhti. Oonkin jo ehtinyt vähän ihmetellä, miten monelle selitys on mennyt ihan suoraan läpi, ei sitä kukaan ole aiemmin kyseenalaistanut. Luultavasti namipalkkaus on helpoin ja toimivin tapa saada Ella pysymään lähdössä, mutta todennäköisesti se tapahtuu sitten vauhdin kustannuksella. Enkä varmasti kykene mitään iloa repimään lähdössä pysyvästä koirasta, jos se sitten suorittaa rataa kuin joku laama. Mulla on jo yksi laama, enkä enempää tarvi. Toki koira voi oppia lähdön naminsyömisen jälkeen juoksemaan radalla täysiä, mutta se voi myös olla oppimatta. En vaan pysty ottamaan riskiä, että mun hienosta agilitykoirasta tulee hidas vätys. Hitto, voisin jauhaa asiasta vaikka kuinka paljon, mutta mitäpä sekin sitten hyödyttää. Joko hankkiudun hysteerisestä vauhdinkatoamispelostani eroon, yritän opettaa lähdössä pysymisen muulla keinolla tai annan lähtöjen olla paskoja. Siellä on Suomen agilitymaajoukkueessa kolme koikkeria, joista yksikään ei pysy lähdössä paikallaan, ja me nyt ei mihinkään maajoukkueeseen olla menossa, joten mitäpä ongelmaa meillä tässä sitten on. Paitsi että mun mielestä ois aika kiva, jos Ella lähdössä pysyisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti