Agirotu

Agirotureissusta selvittiin hyvin, vaikka kotimatkalla kuumassa junassa mietin, että ihan järjetöntä puuhaa tämmönen. Lauantaina siis suunnattiin Joensuusta länteen ja mentiin yöksi mökille. Illalla pyörittiin pihalla ja Ellan kanssa uitiin ja saunottiinkin, vähän agiliideltiinkin muutamalla esteellä. Molemmat koirat tykkäsivät mökkeilystä, varsinkin Ella olisi halunnut olla ulkona koko ajan. Sunnuntaina ajeltiin Ylöjärvelle kisaamaan järkyttävässä helteessä ja kisailujen jälkeen junailtiin takaisin Joensuuhun. Ellalla oli tällä kertaa hirveä ongelma junien portaiden kanssa, se jäi kiljumaan alas, kun yritin sitä junaan saada. Asematunneleiden portaat se kulki ihan ongelmitta. Kamalana eläinrääkkääjänä ihmiset varmaan mua pitivät, kun en kiljuvaa ipanaa suostunut junaan nostamaan, vaan pakotin sen kiipeämään ihan itse. Kiljumisaika väheni joka junan kohdalla, seuraavaksi se olisi ehkä kyennyt kiljumatta kyytiin tulemaan. Kiljumista Ella harrasti viikonlopun aikana muutenkin kovasti, erityisesti tuttuja ihmisiä nähdessään. Kotimatkalla se kiljui Pieksämäen asemalla ilmeisesti ihan vaan varmuuden vuoksi, kun eihän sitä tiiä, vaikka jossain olisi ollut joku tuttu. Onneksi se useimmiten kiellosta kiljumisen lopettaa.

Aku pääsi varakoiran paikalta kisaavien joukkueeseen. Ensin olin sitä mieltä, että mähän en sen kanssa suostu kisaamaan, kun se on niin epäluotettava, eikä olla treenattu, eikä olla kisattu, eikä se juoksekaan mihinkään, kun on niin kuuma. En sitten kuitenkaan halunnut joukkuetta pettää, kun sen kuitenkin olin varakoiraksi luvannut, joten radalle lähdettiin. Tehtiin nätti nolla, ei erityisen hieno tai nopea, mutta nolla kuitenkin ilman mitään suurempia räpellyksiä. Olosuhteisiin nähden tosi hyvä suoritus Akulta. Kävi mielessä, että pitäisiköhän mun asennoitua Akun kanssa harrastamiseen vähän eri tavalla, kun ei se nyt vaan ole niin huono kuin ajattelen. "Mistään ei tule mitään kuitenkaan, kun Aku nyt on vaan tommonen" ei ehkä paras asenne ole missään suhteessa....

Ellan kanssa ei mennyt ihan yhtä hyvin, aika paska maku jäi. Heti alussa räpellettiin puomilla. Mulle ei tullut mieleenkään, että Ella saattaisi alussa tehdä muuta kuin singota suoraan puomille, mutta se olikin kovasti menossa puomin alla olevaan putkeen, jonka suu ei ollut edes suoraan näkyvissä. Aluksi ajattelin, että se putki hämäsi Ellaa, eikä siksi puomille mennyt, mutta taisinpa kuitenkin liikkeelläni sen sinne putkelle vetää ja sitten vaan räpellettiin vähän lisää. Pussista se tuli kans ohi, pussikangas oli musta ja se saattoi vaikuttaa, mutta taas oli ohjauskin vähän sinne päin. Välissä tuli ihan hyvä pätkä, mutta sitten aalla Ella roiskaisi alastulokontaktin tosi rumasti. Siinä aankin alla oli putki ja sen sekä mun tekemisieni vaikutusta voisi halutessaan spekuloida, mutta turhaahan se on, kun kontaktille pitäisi joka tapauksessa pysähtyä. Koska joukkuekisa ei mielestäni ole sopiva paikka koiran koulutukseen, jatkettiin rataa. Sitten tippui vielä yksi rima ja lopun ohjaus vähän tökki, mutta maaliin kuitenkin päästiin. Laitetaan nyt se videokin Ellan menosta vaikka kovasti olin sitä mieltä, että julkisesti sitä ei mihinkään laiteta, kun on niin surkeeta sähläystä koko homma.

Ylivoimaisesti eniten jäi harmittamaan tuo aan kontakti, mutta eipä se auta kuin treenata lisää. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin eihän se aan kontaktin oikea suoritus ole täysin varma ollut edes treeneissä, mutta eipä se toisaalta ihan noinkaan sitä ole loikkinut. Videolta muuten näkee, että Ella oli menossa korjaamaan kontaktia, joten ehkä se tajusi, ettei mennyt homma ihan putkeen. Puomin kontaktin Ella otti hyvin, kunhan eka oli pysähtynyt vähän liian aikaisin. Kotimatkalla mietin, mitä kontakteille pitäisi tehdä, mutta mitään suurta ratkaisua en keksinyt. Varmaan vahvistellaan paljon ihan yksittäisinä esteinä ja välillä sitten radan osana. Toistoja, toistoja, toistoja, ylimääräistä häiriötä mukaan ja virettä ylös, sitten lisää toistoja, toistoja ja toistoja. Eikä nyt tahallaan ruveta sitä koiraa virheisiin ajamaan, vaan pidetään taso sellaisena, ettei vääriä suorituksia pääse tulemaan, jottei ne nyt tekemisen myötä vahvistuisi. Voi toki olla, että jossain vaiheessa Ellalle pitää vielä kertoa, että sinne nyt vaan on pysähdyttävä ihan joka tapauksessa.

Huomasi muuten tosi selvästi, että Akun kanssa kisaamiseen on rutiinia, toisin kuin Ellan kanssa. Akun kanssa radalla oli tosi helppoa, sen kanssa tulee usein tehtyä sopivat ohjausratkaisut asiaa sen kummemmin ajattelematta. Toki niissäkin ohjauksissa viilattavaa olisi, mutta koiran saa sentään sujuvasti esteeltä toiselle. Ellan ohjausta pitää miettiä tarkemmin ja siltikään homma ei ole selvää ja tulee sellaisia virheitä, joiden mahdollisuutta en ole edes tajunnut.

Ai niin, Aku jäi porukoiden kanssa mökkeilemään viikoksi. Ens viikolla ois Ellalla ohjelmassa koikkereiden erikoisnäyttely Riksussa ja Akun pitäis sit samalla reissulla tulla kotiin, edestakaisin kun en nyt sitä jaksanut kuskata mukana. Koikkeripoika on kuulemma ollut ihan normaali itsensä, lenkkeilyt, haistellut ja merkkaillut ahkerasti ja ollut muutenkin kovin kiltti ja reipas. Ilmeisesti me ollaan Ellan kanssa sen mielestä jotenkin masentavaa seuraa.