Tänään ei olla ihmeempiä treenailtu, molempien kanssa tein illalla vähän kaukojen tekniikkaa sisällä. Akun osalta ei mitään uutta niissä, i-m-i sujuu, muuten on yhtä tepsuttelua. Ella sen sijaan vaikuttaa aika pätevältä tuossa hommassa, sillä tuntuu ihan luonnostaan tulevan vaihdot niin, että takajalat pysyy paikoillaan. Matkan lisääminen tosin voi tuoda sitten ihan uudet haasteet hommaan...
Koikkerikoirat pääsivät tänään lenkille Nuuskun ja Rapsun kanssa. Jännäksi jutun teki se, että molemmilla tolleritytöillä on juoksut. Oletin, että Aku olisi ollut edes normaalia kiinnostuneempi tytöistä, mutta ei. Molemmat se kävi nuuhkasemassa, mutta Nuuskusta se ei välittänyt ollenkaan, Rapsustakaan ei aluksi. Jossain vaiheessa Aku keksi Rapsua alkaa astumaan, mutta se taisi olla ihan puhdasta huomionhakua, kun ei Rapsu muuten leikkimään suostunut. Automatkoilla Akua ei tytöt olisi voineet vähempää kiinnostaa, namien kerjääminen vei täyden voitoin parista juoksuisesta kaverista.
Jokseenkin hämmentynyt olo jäi, ihan käsittämätön muutos tapahtunut Akun käytöksessä kuukaudessa. Muutoksen huomaa kyllä muutenkin, oikeastaan ihan kaikessa. Akulla on jatkuva nälkä. Motivoimisen kannalta hyvä juttu, mutta vähän rasittavaa kotioloissa, kun elukka on jatkuvasti pöydille kuikuilemassa ja taskuja tonkimassa ruokaa etsiessään. Eilen se oli keittiön pöydältä jotain etsimässä ja kun mulla siinä sopivasti sattui olemaan tyhjä muovikulho kädessä, heitin sillä Akua (tarkoitus ei kyllä ollut koiraan osua, vaan viereen heittää, mutta...) samalla kun luvattomista puuhista sitä kielsin. Ei nähtävästi kovin pahasti tilanteesta järkyttynyt, kun minuutin päästä jatkoi puuhiaan, vaikka edelleen olin siinä ihan vieressä. Aku on leikkauksen jälkeen selvästi rauhoittunut, mikä on sekä hyvä että huono asia. Hihnalenkeillä sitä saa edelleenkin lähinnä vetää perässään, mutta se ei sitten toisaalta hötkyile turhaan hajujen takia. Ehdottomasti hellyyttävintä on se, että Aku on alkanut taas leikkimään itsekseen leluilla sisällä. Sen leikkiminen on aika huvittavaa katsottavaa, kun se kovasti yrittää, mutta ei se oikein osaa.
Hetken mietin, kehtaako tällaista kirjoittaa, kun muutama viikko sitten olin sitä mieltä, että kastrointi oli maailman typerin päätös, mutta antaa nyt mennä: Tänään mietin ekaa kertaa, että miksi ihmeessä en ole Akulta palleja poistattanut aiemmin. Akulla tuntuu elämänlaatu parantuneen, kun sen ei enää tarvitse stressata juoksutuoksujen takia. Vielä en ole varma, oliko pallien poistaminen itseni ja Akun kanssa harrastamisen kannalta hyvä vaihtoehto, mutta Akun kannalta ratkaisu näyttää tässä vaiheessa olleen oikea. Se on ehkä laiskempi kuin ennen leikkausta, mutta se vaikuttaa myös iloisemmalta ja tietyllä tavalla aiempaa rennommalta. Se on vaan niin onnellisen tietämätön kaikista tuoksuista, joiden perässä ennen on pitänyt sinkoilla ihan päättömästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti