Joskus ihmettelin, miksi ihmeessä ihmiset eivät motivoituneille, luotettaville koirilleen opeta muutamaa hassua tokoliikettä ja mene kokeeseen. Joskus kuvittelin, että liikkeitten teknisen suorittamisen opettaminen olisi helppoa. Joskus luulin osaavani opettaa koirille temppuja. Se joskus oli ennen Ellan tuloa. Tässähän voisi syyttää Ellaa, kun se ei tokoliikkeitä osaa, mutta kyllä se syypää on ihan joku muu. Voidaan siis syyttää vaikka... vaikka... Ellan juoksuja.
Aamulla iski ketutus koko tokoilua kohtaan, mutta en sitten kovinkaan kauaa jaksanut aiheesta ärsyyntyä. Tänään Ella sentään osoitti merkkejä, että se joskus olisi kuullut sanat "sivu" ja "maa". Tehtiin päivällä sisällä pari settiä maahanmenoja ja sivulletuloja. Ilman käsimerkkejä. Maahanmenoissa en itse liikkunut, vaan istuin paikallani, heittelin palkkanamit Ellan taakse ja annoin uuden käskyn Ellan kääntyessä uudestaan mua kohti. Treeni olisi pitänyt videoida, Ella on melko huvittava ilmeistys, kun Ellalla on niin kamala kiire. Homma meni näin: Ella menee maahan ihan mun edessä, heitän namin, Ella syöksyy namin perään, törmää seinään, syö namin, annan käskyn, Ella laukkaa mun luo, menee maahan niin, että etutassut osuu mun jalkaan, heitän namin, Ella syöksyy namin perään, törmää seinään... Ja sama jatkuu, jatkuu, jatkuu... Tuossa pitäisi kuulemma jonkinlaista edistystä tapahtua, mutta ilmeisesti Ella tahtoo maksimoida juoksemansa matkan, kun eihän se ehtisi ees kunnolla kiihdyttää, jos heti käskystä pysähtyisi.... Akun kanssa oon joskus samaa tehnyt seisomisella. Aku pysähtyy, kipittää namin perään ja jää namin syötyään seisomaan niille sijoilleen "tiiän, että se nami tuli tästä seisomisesta ja kun se nami tuli tänne, niin seison tässä nyt valmiina". Ihan niinkään sen ei varmaan pitäis mennä. Sivulletuloja Ella lähti tarjoamaan kivasti, mutta varsinkin alkuun paikka oli vähän missä sattuu ja paikan korjaaminen oli kovin hankalaa.
Lenkillä tehtiin rannassa parin-kolmen minuutin paikkamakuu, olin parinkymmenen metrin päässä Ellasta. Alussa Ella haisteli pari sekuntia maata ja katsoi taakseen, muuten ei mitään huomautettavaa. Lisäksi lenkin aikana käskyttelin jokusen kerran Ellaa sivulle, istumaan tai maahan. Osittain toimi ok, osittain ei. Ja tässä sitten tajusin taas yhden typerän mokan. Oon palkkaillu Ellaa oikeasta suorituksesta lähes poikkeuksetta, vaikka olisin joutunut toistamaan käskyn useamman kerran ja Ella olisi tarjonnut kymmentä väärää asiaa ennen oikeaa juttua. Oon siis jumittanut siihen ihan alkeisopetusvaiheeseen myös käsimerkkien kanssa tehdessä, vaikka Ella on asiat jollain tasolla osannut jo hyvän aikaa. Tuohan ei varmaan kovin paljoa ole edistänyt Ellan kuuntelemista, se varmaan kuvittelee saavansa namin kunhan tarpeeksi kaikkea tekee. Yritin nyt ottaa sellaisen linjan, että namipalkan saa vain kun menee kerrasta oikein, muissa tapauksissa pelkkä kehu ja uusi yritys.
Iltalenkillä eksyttiin taas pesiskentälle, vaikka olin päättänyt parin päivän ajan kiertää kaikki kentät kaukaa, kun semmoiselle mennessä tulee treenattua helposti liikaa ja Ella tuntuisi välillä tarvitsevan ihan vaan pientä ja helppoa treeniä. Leikittiin patukalla, otin muutaman sivulletulon, istumisen ja maahanmenon leikin lomasssa, suurimmaks osaks ok, mutta välillä meni (luultavasti lelupalkan takia) räksyttämiseksi. Ella pääsi myös juoksentelemaan puita ympäri ja sepä oli taas kivaa. Treenit ois pitänyt lopettaa siihen, mutta yritin vielä jotain säätää. Eipä siitä mitään tullut, en edes jaksa miettiä, mitä tehtiin. Oppiskohan sitä joskus lopettamaan treenit ajoissa?
Olen miettinyt Ellan juoksujen vaikutusta sen käytökseen. On inhottavaa, kun ei tiedä, johtuuko jotkin asiat juoksuista vai onko Ella jostain muusta syystä muuttanut käytöstään. Lähtökohtaisesti yritän olla laittamatta mitään juoksujen piikkiin, jollei asia selvästi niihin liity, mutta tietyllä tavalla helpottaisi, jos voisi todeta jonkun kummallisuuden johtuvan juoksuista. Kovin paljoa ei juoksuilu ole näyttänyt Ellaan vaikuttavan, mutta joitakin pieniä juttuja olen huomannut, mutten sitten tiedä, mitä niiden suhteen tekisin, kun syy ei kuitenkaan ole varma. Kaiken lisäksi tajusin tuossa, että mulla alkaa nyt puskea Ellankin kanssa esiin ajattelua, että jotkin Ellan ominaisuudet olisivat syynä siihen, ettei se jotain osaa. Siis esimerkiks että käytän käsimerkkejä siksi, koska suulliset käskyt on Ellalle vaikeita. Hitto, eihän se vaikeus ole mikään syy olla häivyttämättä ylimääräisiä apuja, päinvastoin, niitä käskyjä pitäisi vaan treenata sitäkin enemmän. Akun kanssa olen muutamaan kertaa päässyt siihen pisteeseen, että mikään ei onnistu, koska Aku on sitä, tätä ja tota ja muutenkin tyhmä. Sittenpä onkin harrastaminen hauskaa...
Koska tällä hetkellä Aku ei mielestäni ole ollenkaan tyhmä, olen alkanut harkita, josko sen kanssa vielä tokoa tekisi. Päätin joku aika sitten, etten Akun kanssa tokoa enää tee, koska sen paikkamakuu on paska, enkä sitä osaa korjata. Tokoliikkeitten viilaamisesta en nyt kuitenkaan niin paljoa tykkää, että viitsisin niitä hinkata ilman mitään tavoitteita. Kuitenkin jossain kytee ajatus, että josko vielä sitä paikkamakuuta yrittäisi opettaa, kun Aku kuitenkin muuten on niin kovin pätevä. On tylsää, kun koiralla vihdoin olisi motivaatiota yhdessä tekemiseen, muttei ole mitään lajia, mitä sen kanssa harrastaisi. Tosin nyt koko kevään agikisoihin ilmoittautumista on jarrutellut hyppyongelmien lisäksi myös pelko Akun karkaamisesta. Mitään syytä mulla ei ole olettaa sen karkaavan, mutta kun luottamus koiraan on aikoinaan mennyt, niin ei sitä varmaan koskaan täysin takaisin saa.
Ehkä tää romaanin kirjoittaminen alkaa taas riittää, kun kukaan ei varmaan tätäkään jaksanut lukea. Oisin varmaan valmistunut jo vuosi sitten, jos saisin noihin koulujuttuihin kirjoitettua tekstiä tätä tahtia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti