Oikein onnistuneet treenit

Ongelmansa kullakin, mutta tää menee jo älyttömäksi: en osaa treenata normaalisti toimivan koiran kanssa. Oletin, että Aku olisi tauon jälkeen pistänyt homman ihan pelleilyksi ja käyttänyt treeniajan haistelemiseen, mutta se olikin kamalalla innolla hommassa mukana. Oon ilmeisesti niin jämähtänyt Akun hidastelu-haistelu-karkailu -juttuihin, että menen ihan sekaisin, kun se toimiikin niin kuin haluan. Sinänsä jännä, kun Aku ei karkailua tai muuta juurikaan ole harrastanut viimeiseen vuoteen, viimeksi se on karannut radalta heinäkuussa (?), mutta ilmeisesti ne ennen joulua tapahtuneet Rapsun perään haikailut treeneissä aika tehokkaasti romuttivat uskoa tuon koiran toimintaan. Tai sitten käyn vaan niin hitaalla, että tajuan asiat vuoden viiveellä, mikä nyt ei ois mikään uus juttu varsinkaan koirankoulutuksen kohdalla...

Aku siis toimi varsin kivasti. Eka yritettiin tehdä edellisen ryhmän treenejä, mutta kun en halunnut mitään liian vaikeaa tehdä, kun oli tauko ollut, niin sovelsin sitten omiani. Edellisen ryhmän treeneissä oli mm. kohta, jossa koira olisi pitänyt ohjata puomin keskiosan alla olevaan putkeen puomin toiselta puolelta, mikä oli melko mahdoton tehtävä irtoamattomalle, puomihullulle koirapojalle. Tehtiin siis sellaista helpohkoa pätkää, hypyt medinä. Aku kulki mukavaa vauhtia, muttei mitään tykitystä. Tuntui, että sen saisi nopeamminkin kulkemaan, kunhan osaisi siitä sen vauhdin ottaa irti, se on siinä koirassa, sillä on vain joku käsijarru päällä. Akulla näytti olevan hirmuisen hauskaa, on se vaan niin ihana, vaikka välillä tuppaa sen ihanuus unohtumaan...

Ellakin pääsi vähän tekemään parissa välissä, kun meidän lisäksi ei treeneissä ollut muita kuin Topi. Ella teki mutkaputkee, sitten Ella teki suoraa putkeen, minkä jälkeen Ella teki mutkaputkee ja suoraa putkee peräkkäin. Ja vitsit, nyt sillä oli se vanha asenne tallella! "Räksyn-räksyn-koikkeli-loikkeli-ärrinmurrin-anna-tänne-se-lelu-nyt-heti-paikalla! Jaa mitä? Jaa mikä putki? Ai tää, oisit nyt heti sanonu! Tapan ton lelun, tapan, tapan! Kato ku mulla on hieno lelu, kato se vinkuukin! Leikiksä mun kaa? Ärrinmurrin, oon vahvempi kuin sä, ihan varmasti oon! Voitin lelun, jee! Kato ku osaan juosta lelu suussa lujaa! Noni, tulin takas, mitäs seuraavaks tehdään? Mennäänkö jo?" Ekan pätkän lopussa meinas tulla jumituskohtaus, ku oltiin menossa radalta pois, mut sain sen katkaistua namilla. Ennen tokaa erää huijasin Akun lihapullalla häkkiin ja Ella oli sitä mieltä, että senkin pitäis saada lihapullaa ja jäi häkin luo pyörimään hetkeks, eikä meinannu lähteä leikkimään, mutta eipä se kauaa jumittaa jaksanut, kun itsekseni aloin leluilla leikkiä. Suurimmaks osaks kuitenkin oli ihan älyttömän kivalla asenteella mukana ilman mitään jumitteluita. Tää vahvistaa mun epäilyksiä, että leikkityylin rajoittaminen ja selvät, erilliset toistot jumitusta edistää.

Akun kanssa oon kyllä nyt niin sekaisin kuin olla voi. Se ei ole ikinä koskaan milloinkaan tauon jälkeen toiminut noin hyvin. Ei hitto, pitäiskö sen kanssa alkaa ihan oikeasti treenata jotain järkevää ja ihan jonnekin kisoihinkin vielä mennä? Oon ollu sitä jättämässä eläkkeelle, mutta eihän tommosta mihinkään eläkkeelle voi pistää! Oon oikeasti ehkä maailman ainoa ihminen, joka vetää ahdistuksen siitä, kun tajuaa, että koira vihdoin toimii niin kuin sen on viimeiset viisi vuotta halunnut toimivan. Ja vielä kun siihen lisää sen, että on tutkittu, ettei sillä ole mitään harrastusta estävää fyysistä vikaa, niin vielä vaikeammaksi menee. Joo, kyllä on hankalaa.