Reenilöitä

Aku on ilmeisesti ottanut uudeksi elämäntehtäväkseen olla maailman kiltein koikkeripoika, joka tekee naama virnesssä kaiken, mitä keksin siltä pyytää. Onhan se aiemminkin ollut ajoittain hirmu innoissaan treenaamisesta, mutta nyt vielä enemmän innoissaan. Saas nähdä, kauanko tätä iloa kestää...

Käytiin tänään päivällä Katrin ja Hilppa-koikkerin kanssa treenailemassa agia ja tokoa. Tehtiin monta lyhyttä pätkää (en nyt tässä kyllä edes yritä muistaa, mitä milläkin kierroksella tehtiin), eivät ehtineet koirat kyllästyä.

Aku ei yleensä päiväsaikaan ole ihan parhaimmillaan, varsinkaan jos edellisiltana on ollut treenit. Normaalisti se olisi todennut että eipä voisi vähempää kiinnosta ja tehnyt hommia hyvin tahmeasti, jos ollenkaan. Mutta kun se nyt ei ole normaali, niin intopiukeenahan se teki kaiken ihan mitä vain halusin. Alkuun otettiin tokoa. Ei mitään kovin suunnitelmallista, kun ei nyt vähään aikaan olla treenattu kuin jotain pientä sisällä. Seuraamista, jäävät, nouto, luoksetulo, kaikki onnistuivat hyvin. Seuratessaan Aku ynisi innosta, ikinä ennen en ole sen kuullut sellaista tokoa treenatessa tekevän, mutta kertapa se on ensimmäinenkin. Ei ehkä sinänsä ole kovin toivottavaa, että koira käyttää ylimääräisiä äänitehosteita seuratessaa, mutta eipä kyllä tullut mieleenkään ruveta kieltämään, kun koirapoika oli niiiin tohkeissaan. Noudot se suoritti edestakaisin sellaista puolittaista pukkilaukkaa hypellen ja luoksetulotkin olivat varsin iloisia. On se vaan hassu :) Vähän agiakin tehtiin, koska Aku halusi. Esteet oli kasattu läjään, eikä niitä kovin paljoa levitelty, joten pyörittiin sen, mitä siinä pystyi. Kokeilin vähän irtoamista (ilman namialustaa) lähettelemällä Akua esteille paikallani seisten. Hypylle se haki hirmu kivasti melko kaukaakin, mutta ei se niitä kahta peräkkäin voinut tehdä. Suora putki oli vaikee, kun ei se Aku vaan irtoo. Sainpa sen siinä putkea hinkatessa tipauttamaan nenänsäkin maahan, nousi kyllä varsin nopeasti, kun kutsuin luo. Eli vaikka se nyt onkin kovin innokas, se edelleen ratkaisee hankalat tilanteet alkamalla haistella. Eipä tuo sinänsä haittaa, jos nenä noin äkkiä sieltä nousee, onhan se hyvä, että ilmaisee selvästi, milloin menee liian vaikeaksi.

Täällä on videolla pätkä Akun seuraamista ja pari luoksetuloa. Seuraaminen oli ohjaajan osalta vähän tommosta haahuilua, lähinnä halusin nähdä, miltä Akun seuraamispaikka näyttää. Tossa sillä oli kierrokset jo laskeneet, pysyi siis aika hyvin oikealla paikalla (paitsi tossa yhdessä täyskäännöksessä, mutta ei siis edistänyt), eikä möykännyt.

Ellan kanssa tehtiin agia, päivän teemana kepit ja tavoitteena selvittää, voisiko niitä treenata ilman jumituksia. Kovin kummoisia tuloksia ei asiaan saatu. Kuja oli leveämpi kuin viime kerralla, Ella pääsi juoksemaan suoraan läpi. Kujan perään laitoin suoran putken. Tehtiin ensin kerran pelkät kepit, sitten kepit-putki, putken perässä lelu odottamassa. Kepit-putki meni hirmu hienosti, mutta ne toistojen välit... Ekojen kolmen toiston osalta välitkin sujuivat, mutta sitten Ella haahuili haistelemaan, kun siitä kielsin, alkoi jumitus. Lyhensin kujan perässä ollutta putkea ja laitoin keppien viereen suoran putken, tavoitteena yrittää kutsua kujan jälkeiseltä putkelta toiseen putkeen, jotta päästäis ilman taukoa takaisin keppien alkuun. Ei toiminut, jumitti sen ekan putken perään. Seuraavaks yritin tehdä kepit-putki -yhdistelmää niin, että palkka ei ollut valmiina, vaan mulla. Rauhoitin kuitenkin lähtötilanteen ja suuntasin Ellan kepeille, ei se ehkä edes tajunnut, ettei siellä mitään palkkaa ollut odottamassa. Meni ihan ongelmitta normaalia vauhtia. Sitten yritin samaa vauhdista lähtemällä (=leikittämälllä keppien päähän ja siitä suoraan lähtö). Ella meni, mutta hitaasti. Laukkasi joo, mutta vauhti ei ollut lähelläkään normaalia. Seuraavalla yrityksellä taisi tulla kesken kujasta pois. En enää muista, montako toistoa mitenkin tehtiin (virheitä ei kuitenkaan niissä tullut), mutta jossain välissä yritin ihan lennosta ohjata Ellan putkesta kepeille, meni hyvin alkuun, mutta tuli puolivälin jälkeen pois, kun jonkun kehun siinä kiljaisin. Loppuun tehtiin kolme hyvin onnistunutta toistoa kepit-putki lelun ollessa putken perässä. Ella siis juoksee lujaa, mutta jumittaa palkan ollessa lopussa. Kun palkka on mulla ja lähetään suoraan leikist', ei jumita, mutta vauhti on huonompi ja pahimmillaan lopettaa kesken. Aika huonoja vaihtoehtoja molemmat.

Keppien lisäksi tehtiin samaa mitä torstaina, eli paria putkea erikseen ja peräkkäin, ja niillä Ellalla oli pääosin hyvä meininki, joku jumi niilläkin taisi jossain vaiheessa tulla. Huomasin palkkaavani Ellaa aika paljon kädestä pelätessäni jumittumista. Hyvinhän se vetoleikilläkin palkkautuu, mutta irtoamisen opettelua ei ehkä kamalasti edistä, jos se syöksyy aina esteen jälkeen mun kädessä olevaan leluun kiinni... Ihan viimeiseksi otettiin kymmenkunta toistoa puomin kontaktia. Oli selvästi rauhallisempi kuin edellisellä kerralla, ei häseltänyt yhtään niin paljoa (ruuasta nyt vähemmän aikaa --> ei niiiiin kova nälkä?). Katri nosteli Ellaa puomille, tehtiin siitä kontaktin rajalta, ite olin vasemmalla sivulla tai etuviistossa. Osa suorituksista oli ihan hirmuisen hyviä, mutta jokusen kerran Ella parin askeleen jälkeen jäi mua katsomaan ja vasta toistetusta käskystä meni alustalle. Ai niin, otin siinä vielä paikkamakuun Ellan kanssa. Maahanmeno oli vähän vaikeaa ja aluks meinasi nuuhkia maata siinä maatessaan, mutta sitten rauhoittui. Enimmillään olin vajaan kymmenen metrin päässä jonkun puoli minuuttia. Enpä nyt alkua lukuun ottamatta mitään valittamista keksi, siinä se makasi hievahtamatta paikallaan ja tuijotti mua.

Tiivistettynä: Aku on ihan paras ja Ellalla on ongelma. Tai ehkä se ongelma on mulla Ellan kanssa. Alkaa vähitellen turhauttaa tuo jumitus, kun syy ei selviä, eikä ratkaisu löydy. Tänäänkin touhu oli täydellistä hakuammuntaa, tuli kokeiltua vähän kaikkea, mikä vois ehkä mahdollisesti joskus jotenkin toimia. Seuraavana kokeiluna olisi varmaan kepeillä lelun vaihtaminen namialustaan. En tiedä, ratkaisisiko se mitään, enkä haluaisi namipalkkaamista kovin suuressa mittakaavassa alkaa harrastaa, mutta enpä mä tota jumitustakaan jaksa.