Aku pääsi tänään eroon palleistaan. Päätös oli vaikea, mutta nyt helpottaa, kun se on tehty. En ole vieläkään varma, oliko päätös oikea, mutta eipä sitä peruakaan enää voi.
Matkustettiin aamulla bussilla Reijolaan ja pyörittiin siellä puolisen tuntia ennen kuin lääkäriaika oli. Akulla kesti aika kauan tajuta, missä ollaan, antoi eläinlääkärin tutkia alkuun ihan ongelmitta. Sittenkin kun se homman tajusi, oli se vain tunkemassa mun kainaloon turvaan, mitään murinoita ei kuulunut. Nukahtaminen koirapojalla kesti aika kauan, puolitajuttomanakin se haukkui ja yritti singota pystyyn, kun hoitaja tuli yllättäen lähelle. Pitelin sitä sitten kiinni esikäsittelyjuttujen ajan. Vähän huvitti, kun hoitaja katetria (Onkohan se katetri? Se tiputusjuttu kuitenkin...) asettaessaan käski kattella muualle, jos tekee pahaa. No ei tee pahaa, oisin halunnu leikkaustakin jäädä katsomaan, mutta päädyin sitten pyörimään yksikseni ympäri Reijolaa. Harvinaisen tylsä paikka, kirjastokin aukeaa vasta yhdeltä iltapäivällä! Aku oli vielä unessa kun palasin sitä katsomaan. Reilun tunnin päästä se heräili sen verran, että pysyi vähän aikaa pystyssä ja päästiin lähtemään kotia kohti.
Kotimatka olikin jännä, ihan joka päivä ei tule kuskattua kauluripäistä puolitajutonta koiraa bussissa :D Varsin helppo matkakaverihan se oli, sylissä nukkui. Valitettavasti bussien aikataulut sopivat harvinaisen huonosti yhteen (näin toisen bussin lähtevän juuri kun se eka bussi oli saapumassa pysäkille, vähän ehkä v*tutti siiä vaiheessa...), joten jouduin sen puolitajuttoman koiran kanssa odottelemaan Joensuun keskustassa puolisen tuntia. Ei siinäkään sinänsä mitään ongelmaa, siinähän nukkui sivussa nurmikolla, mutta hitto kun kaiken maailman mummojen ja pappojen piti tulla ihmettelemään "kun se niin nätisti nukkuu". Tasan ensimmäiselle ihmiselle jaksoin selittää, että se on leikattu, eikä oo vielä ihan hereillä. Sen jälkeen lähinnä kielsin tulemasta liian lähelle, yksikin pappa oisi sitten bussissa ihan välttämättä halunnut taputella Akua päähän... Ja Akuhan ei siis varsinkaan vanhoista miehistä erityisesti tykkää, vaan vähän jopa pelkää. Toivottavasti ei kamalia traumoja saanut, kun puolustuskyvyttömänä joutui levottomassa paikassa olemaan.
En muuten tiiä, miten tuo yllä oleva teksti treenaamiseen liittyy, mutta tulipa sitten selostettua sekin tänne... Ella sentään on ihan treenannutkin.
Ellan kanssa käytiin illalla pesiskentällä vähän tokojuttuja ottamassa. Seuraamisessa se painoi jalkaan kiinni niin että alkoi käveleminen olla vaikeaa, ja poikittikin vähän. Parani, kun otin käännöksiä vasemmalle. Välissä muutama toisto maahanmenoja narupallopalkalla, alkuun hyviä, mutta sitten taas alkoi kyynärpäät jäämään ilmaan. Kun Ella oli saanut purkaa energiaansa juoksemalla narupallon kanssa kenttää ympäri, otettiin lisää seuraamista, lähinnä käännöksiä. Hirmu hyvin Ellalla pysyy paikka niissä, mutta täyskäännöksissä katsekontakti tippuu hetkeksi. Kentältä kotiin kävellessä piti pysähtyä vielä tossa pienellä hiekkakentällä ja ottaa setti sekä seisomista että maahanmenoa, olivat ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti