Usko loppui

Ei päästy tänään agia treenaamaan, joten suunnattiin pesiskentälle tokoilemaan. Ei ois kannattanut.

Otin ensin Ellan, jäävät meni ihan arpomiseksi, väärin meni ehkä kolmasosa. Yksi luoksetulo, se oli ihan ok. Akun vuoron jälkeen tehtiin vähän seuraamista, jossa alkuun edisti, mutta muutaman pysähdyksen jälkeen ok. Sitten taas arvottiin maahanmenoja ja seisomisia. En vaan käsitä, mikä noissa on, kun eilen meni tosi hyvin, mutta tänään ei ollenkaan.

Akun kanssa oli tarkoitus kokeilla, miten onnistuu muutama liike palkatta putkeen. No ei sitten kokeiltu, kun ei onnistunut mikään. Liikkeestä maahanmenossa jäi seisomaan. Luoksetulo oli hidas. Seuraamisesta lähti pari kertaa nenä pystyssä haahuilemaan. Ei mua nyt erityisesti haittaa nuo huonosti menneet liikkeet, vaan tuo hiton haahuilu. Kyllähän se sieltä kiireesti tuli takaisin kilttinä poikana vierelle istumaan, kun vähän ärähdin, mutta kun en mä jaksais sille ärähdellä. Mua ei pätkääkään huvita jatkuvasti keskustella sen kanssa, viitsisikö se mahdollisesti tokohommia tehdä vai eikö se viitsisi. Alkaa taas vaihteeksi olla sellainen olo, että jos tässä nyt on seitsemän vuotta tahkottu, eikä vieläkään mitään tulosta ole syntynyt, niin ei sitä ehkä synnykään.

Mulla on usko ihan lopussa Akun kanssa. En millään jaksais tahkota siinä toivossa, että ehkä joskus joku onnistuu. Mun tekis mieli luovuttaa ja todeta, että en nyt vaan osaa sitä kouluttaa. Ihan hyvä sohvakoira siitä tulisi. Mutta ehkä tää tästä. Ehkä. Joskus. Toivottavasti.

Tokoilujen jälkeen kävin Ellan kanssa juoksemassa, Ella oli ekaa kertaa ihan vetovyössä kiinni. Ei juostu pitkää pätkää, ehkä joku pari kilsaa, kun en Ellalla uskalla paljoo vedättää, kun ihan kakarahan se vielä on. Ella paineli koko matkan reippaasti edellä ja vetikin välillä, kovemmalla vauhdilla olisi varmaan vetänyt enemmänkin.