Pientä kivaa

Jotenkin kummasti on taas kiinnostanut koiran kanssa touhuaminen enemmän kuin tenttiin lukeminen... Ella alkaa olla toipunut juoksuistaan ja on touhuaa taas sisälläkin. Leikkiä se tykkäisi kovasti ja olen hyödyntänyt intoa tokotreenaukseen. Päivällä otettiin lelupalkalla pari sessiota käskyjen erottamista (istu, maa, seiso, sivu), onnistuivat paremmin kuin aiemmin. Seisomista en oikeastaan ole edes oikein tietoisesti opettanut, mutta jostain syystä Ella sen jollakin tasolla ymmärtää. Jos itse istun lattialla, seisominen onnistuu yleensä hyvin, mutta kun itsekin seison, Ella ei tunnu ymmärtävän. Luulen sen sekoittavan seisomisen ja sivulletulon, alkaahan ne molemmat ässällä... Iltapäivällä käytiin lenkillä rannalla ja alkuepäröinnin jälkeen Ella uskaltautui uimaan. Uudeksi lempileikiksi näytti muodostuvan vesilelun noutaminen järvestä.

Iltalenkki tehtiin jälleen pesiskentän kautta. Leikittiin narulelulla ja otettiin noita yllä mainittuja käskyjä väliin, seisominen vaikeaa, mutta muut suju aika hyvin, tosin niitä vääriäkin tulee edelleen mukaan. Luoksetulon odottamista tehtiin myös, se on nyt vaikeaa. Kerran lähti ennen käskyä ja kerran hipsi perään. Seuraamista tehtiin vähän, mutta siinäkin ehti taso vaihdella. Välillä tosi hyvää, mutta sitten välillä taas turhaa sivuttaisetäisyyttä ja pientä poikitustakin. Aika hyvin Ella tuota korjaa, mutta ajoittain se paikan pitäminen näyttää tuottavan vaikeuksia. Loppuun reilun minuutin paikkamakuu, olin muutaman kymmenen metrin päässä ja heittelin välillä lelua, Ella makasi täydellisesti.

Huomasin tuossa, että tykkään itsekseni treenaamisesta vähän liikaakin. Kimppatreenit on kivoja, mutta ilman häiriötä treenaminen on myös tosi hauskaa. Tiedän kuitenkin, että häiriötreeni olisi sitä, mitä me tarvittaisiin. Ei riitä, että Ella ottaa muista koirista ja ihmisistä häiriötä, itse häiriinnyn niistä myös. Jos lähistöllä on vaikkapa joku koira lenkillä, en uskalla päästää Ellaa edes vapaaksi. Tuttujen koirien läsnäollessa pystyn pitämään Ellaa vapaana, mutta osa keskittymisestä menee siihen, kun mietin, että mitä jos Ella karkaa ton koiran luo, mitä jos Ella karkaa... Ja se ei edes suuremmin ole mitään karkailuja harrastanut, mutta luultavasti onnistun sille vielä tässä panikoinnillani opettamaan, että muut koirat on kamala juttu. Olenpa välillä onnistunut treenatessa ottamaan ihmisistäkin painetta, onhan se nyt aika kamalaa, jos joku katsoo, mitä me tehdään... Asiaa voisi auttaa, jos vähän useammin treenaisi muutenkin kuin vain itsensä kanssa tyhjällä kentällä. Muut opettaa koiriaan kestämään häiriötä, mun pitäs opettaa sitä myös itselleni.