Agia

Käytiin tänään aamupäivällä vähän agia treenimässä Katrin ja Hilpan kanssa. Vartti ennen lähtöä sain tietää, että Ninni oli jouduttu lopettamaan (olin lopettamiseen jo aamulla luvan antanut arvatessani, että se taitaa edessä olla), mutta yllättävän hyvin pystyi treenaamaan, kun asiaa ei suostunut ajattelemaan. Takaisin kotiin päästyä en sitten pariin tuntiin kyennytkään kuin itkemään ja sama kuvio jatkuu koko ajan yksin ollessa.

Ella alkuun vähän rallaili hypyillä ja putkilla, sitten jatkettiin kepeillä. Toisto-kavennus-toisto-kavennus-useampi toisto. En osaa arvioida kujan leveyttä, joten aloitan lähes poikkeuksetta turhan leveällä, nyt päädyttiin sellaiseen, että kepit osui Ellan kylkiin, mutta pystyi juoksemaan suoraan läpi. Kerran Ella juoksi ohi, kun vinosta yritin lähettää ja ohijuoksun jälkeisellä kerralla oli normaalia hitaampi, muuten meni oikein kivasti.

Seuraavassa sessiossa juostiin tämmöstä radanpätkää. Siinä nyt ei ollu muuta ongelmaa kuin toi lopun putkeen meno, oisin halunnu Ellan tohon toiseen päähän, mut enhän mä sitä sinne saanu. En tiiä, lukeeko se ton mun hetkeksi oikealle suuntautuvan kädenliikkeen käskyksi mennä tohon toiseen päähän. Se oikea pää olisi kuitenkin ollut ihan suoraan pentusen nenän edessä. Tehtiin me vähän muutakin kuvioo, mut en jaksa niitä nyt havainnollistaa.

Loppuun puomia. Toistot oli hyviä niin kauan kun vauhtia ei ollut liikaa, nopeemmalla vauhdilla alkoi tulla virheitä. Ella selvästi tietää, mitä pitää tehdä, mutta kun ei kykene ajoissa pysähtymään, se pariin kertaan pysähtyi alastulon eteen ja nosti siitä sitten takajalat puomille. Hylyksiähän tommonen tulkitaan, joten parempi ois, jos siitä ei tapaa tulisi. Yhdistelin puomia muutaman esteen radanpätkään, Ella veti ihan sairaalla innolla, mutta siinähän se vauhti kasvoi, eikä ne jarrut ajoissa toiminu. Kerran Ella juoksi/tippui/hyppäsi puomin keskiosuudelta maahan, eipä sen sitäkään tarvitsisi tavaksi ottaa... Puomin alkuun pitää nyt kiinnittää huomiota, pelkkää puomia tehdessä se helposti livistää puomille ennen aikojaan ja kiipeää vähän sivusta ylösmenolle. Tulipa kuitenkin todettua, että Ella osaa tehdä loppuun hienon kontaktin, vaikka itse seisoisin puomin toisessa päässä. Ohijuoksemisenkin se kesti ihan ongelmitta.

Akun kanssa tehtiin tokoa ja vähän agia 25 cm hypyillä. Korkeampia en uskaltanut ottaa, kun koirapojan lämmittely jäi aika vähäiseksi. Aku oli kovasti innoissaan ja pääsi juoksentelemaan radalle myös Katrin kanssa. Irtoaminen oli Akulla ihan surkeaa, se roikkui kädessä ihan koko ajan, ei sitä välillä meinannut edes putkeen saada.