Siihenpä se hauskuus sitten loppui, kun mulla ei pää kestänyt, kun ei heti kerrasta onnistunu. Mehän ei meinattu päästä kolmatta estettä pidemmälle, koska Ella tahtoi mennä kolmosen jälkeen vieressä olevaan suoraan putkeen. Jo kahden epäonnistuneen yrityksen jälkeen mulla lähti v*tutuskäyrä nousemaan. Jotenkin heti tuli sellainen fiilis, että se koira vaan menee, enkä voi mitään tehdä, minkä seurauksena ohjaus meni ihan räpeltämiseksi. Ja räpeltämällähän siitä ei sitten ainakaan mitään tule. Ainakin miljoona kertaa hinkattiin tota alkua ja sen saman miljoona kertaa tehtiin lähtöjä, jotka oli edelleen paskoja (onhan se nyt aika yllättävää, että ne ei itsestään ole parantunu...). Torstaina namipalkkaus näytti vielä rauhoittavan lähtötilannetta, mutta nyt sekin tuntui olevan yhtä tyhjän kanssa. Sen miljoonan yrityksen, v*ttuuntumiseni ja Ellan vauhdin hidastumisen jälkeen saatiin neljä ekaa estettä onnistumaan. Lopun radan osalta päästiin esteet sentään ihan oikeassa järjestyksessä. Seiskalla olis ollut paikka päällejuoksulle, mutta en oikein vieläkään ole ymmärtänyt sen hyötyjä Ellan kanssa tommosissa tilanteissa, kun muutenkin toimii. Pitäis joskus päästä ihan kunnon ansaesteiden kanssa kokeilemaan, millainen ohjaus tommosessa paikassa lopulta parhaiten pelittää.
Oli semmonen päivä, että sama ois ollu jättää treenaamatta. Semmosia päiviä tulee välillä, ei voi mtään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti