Vähän jotain

Aku paikkamakasi iltapäivällä pesiskentän vieressä. Olen jo aiemmin huomannut, että pesiskentällä makaaminen on Akulle vaikeaa, pieni epäilys syystäkin on, mutta sillä ei nyt ehkä niin väliä ole. Vaikeaa oli taas, häiriötä ei juurikaan ollut, mutta Aku oli koko ajan vähän levottoman oloinen, piippaili. Kerran se nousi seisomaan ja oli lähdössä tulemaan mua kohti (mitään syytä en tuolle keksinyt), mutta keskeytin moiset puuhat kieltämällä vähän vähemmän nätisti. Tosi hyvä, että ongelmaa saatiin nyt näkyviin, tulee ehkä paremmin todellisuutta vastaava kuva paikkamakuun tilasta. Joku juttu paikkamakuun treenaamisessa nyt kuitenkin edelleen tökkii, mutten oikein tiedä mikä. On vaan sellainen olo, että jokin tässä hommassa mättää.

Ellaa kävin uittamassa ihan ajan kanssa. Usein se on lenkillä päässyt polskimaan, mutta kovin kauaa ei ole saanut uiskennella, kun Akua ei uiminen kiinnosta, eikä sitä viitsi sitten kovin kauaa odotuttaa. Ella sen sijaan tykkää uimisesta ja varsinkin vedestä noutamisesta kovasti. Sille ois taipparit varmaan helppo juttu, jos vähän jaksaisi jotain harjoitella. Mitään suurta treeniä Ella tuskin tarvitsisi, koska sillä ihan selvästi niitä taipumuksia on, tulee oikeanlaista käytöstä ihan luonnostaan.

Mitään tokojuttuja ei Ellan kanssa tänään treenattu, mutta kokeita olen miettinyt. Teen itseni hulluksi tällä jahkaamisellani, pari kertaa olen meinannut sen jo ilmoittaa, mutta en sitten kuitenkaan. Jotenkin odotan siltä samanlaista varmuutta liikkeitten tekemiseen kuin mitä Akulla on, eli käytännössä juuri koskaan ei treeneissä saisi mitään virhettä tulla. Ja kun sitten hinkkaan ja hinkkaan ja hinkkaan niitä liikkeitä, saan ne vaan huonompaan kuntoon. Kokeeseen olisi vielä aikaa ja Ella jollain tasolla kaikki alokkaan liikkeet jo osaa, mutta en tiiä, onko se taso riittävän hyvä. Plääh, kuten jo totesin, teen itseni hulluksi.